Kouvolan Tanssiopisto toivottaa uudet oppilaat mukaan tanssillisen lukuvuoden pariin kokeilujakson myötä. Lukujärjestyksen mukainen opetus alkaa 14.8. keskiviikkona, ja kokeilujakso jatkuu 14.9. saakka.
Kokeile ja ihastu! Uutena oppilaanamme sinulla on rekisteröintimaksun hinnalla (25€) kuukauden verran kokeiluaikaa, ennen kuin oppilaspaikkasi on sitova. Kokeilujaksot lukuvuoden alussa päättyvät kaikilta 14.9., ja peruutusilmoituksien tulee olla toimistossamme tuohon mennessä, jotta jonotuspaikoilla olevat pääsevät tunneille.
Kokeiluajan tarkoitus on madaltaa kynnystä siinä, että uusi oppilas uskaltaa kokeilla tanssia. Kokeilujakso on koettu erittäin kivaksi etenkin lasten harrastuksissa, sillä lapset tarvitsevat pari kokeilukertaa aina uutta rutiinia opetellessa ja tutustuessaan paikkaan, ryhmään sekä opettajaan ennen kuin osaavat ehkä sanoakaan, tykkääkö harrastuksesta vai ei. Ainut tapa löytää itselle sopivin laji on kokeilla, ja siksi mekin rohkaisemme tulemaan avoimin mielin mukaan!
Oppilaspaikan ”sitovuus” tarkoittaa, että kaikki koulutusehdot astuvat voimaan kokeilujakson jälkeen. Mikäli oppilas peruu oppilaspaikkansa kokeilujakson aikana, häneltä laskutetaan vain rekisteröitymismaksu.
TERVETULOA, toimi siis näin:
- Rekisteröidy oppilaaksemme täyttämällä lomake: Eepos: Kouvolan Tanssiopisto
- Tule valitsemasi tanssiryhmän tunneille, alkaen 14.8.2024
- Mikäli et halua jatkaa tanssia kokeilujakson jälkeen, sinun tulee olla tehnyt lopettamisilmoitus oppilastoimistoomme 14.9. mennessä (toimisto@kvlto.fi -sähköpostiin). Sinulta laskutetaan tällöin vain rekisteröitymismaksu, 25 €.
- Mikäli haluat jatkaa tanssiryhmässäsi, niin sinun ei tarvitse erikseen ilmoittaa siitä, sinulla on rekisteröitymisesi myötä oppilaspaikka koko vuodeksi, joten jatkat vaan tunneilla käyntiä. Syyslukukausi laskutetaan syksyllä, kevätlukukausi laskutetaan alkuvuodesta 2025.
